Leena Rantanen
25.5. - 19.6.2016


suurenna

Leena Rantanen: Lainaus, öljy kankaalle

Maalauksia

Maalausteni lähtökohdat ovat olleet usein käden ulottuvilla tai toisintoja jo kerran maalatuista teoksista tai aiheista. Vanhan posliiniesineen pelkistynyt muoto tai laatikossa lojunut simpukan kuori on maalaamisen arvoinen. Värien asettuminen rykelmäksi tai jonkun muodon olemus kuvatilassa ovat riittävän haastavia maalattaviksi. Joihinkin teoksiin olen lainannut visuaalisesti koskettavaa keräämistäni korteista ja muista kuvista - myös viitteitä taidehistoriasta, taiteilijoiden teoksista, joita ihailen.

Maalausprosessi on hidas. Ohuet maalikerrokset peittävät tarpeettomat muodot tai erehdykset ja kutsuvat esiin uusia värejä ja muotoja.

Maalaukset ovat vuosilta 2015-2016. Kaikki ovat öljyvärimaalauksia tehtyinä erityyppisille pohjille.

Leena Rantanen ansioluettelo


Bio

Leena Rantanen työskentelee Helsingissä Kaapelitehtaalla. Rantanen on 1980-luvulta alkaen pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa sekä ulkomailla. Leena Rantanen on Taidemaalariliiton jäsen.

Viimeiset 20 vuotta Rantanen on toiminut aktiivisesti taidemaalarina. Hän on esittänyt maalauksiaan muun muassa Ruotsissa, Espanjassa ja Kroatiassa sekä gallerioissa Helsingissä ja muualla Suomessa, viimeksi Tampereen Saskia-galleriassa ja Jyväskylän taiteilijaseuran Galleria Beckersissä. Leena Rantanen on valmistanut aiemmin myös tilallisia teoksia materiaaleinaan kankaat, lateksi ja villakuidut. Näistä muutamia yhteisprojekteina Raija Malkan kanssa.

Leena Rantanen on toiminut vuodesta 1986 Espoon lasten ja nuorten kuvataidekoulun opettajana.



Siirry sivun alkuun