Jarmo Kallinen
Jardin
    29.4.2010 – 23.5.2010

Galleria Aarnissa avautuu torstaina 29. huhtikuuta Jarmo Kallisen näyttely Jardin.
Näyttelyssä on esillä töitä jotka käsittelevät puutarha teemaa. Maaluksissa huomio kohdistuu tilallisuuteen joka muodostuu avauttujen näkymien ja suljetun, luoksepääsemättömän luonnon välille. Maalausten vaneripohja voi olla luonnon vastine ja väri tapa jäsentää sitä.

Näyttelytilassa oikealle avautuva tila käsittelee elävää vesiaihetta tilassa. Veden merkitys ja kietokulku sekä kiehtova visuaalisuus ovat saaaneet muodon kivilitografiana toteutetussa installaatossa "Alleé de Eau". Siinä paperin tilallisuus on pudistettu kaikesta ylimääräisestä.

Päänäkymän läpi, kohti ulkotilaa, silmää johdattaa ryhmä talvipuutarhan puita.

Näyttely on kokonaisuus, installaatio, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Minulle puutarhan monipuolinen tutkiminen on maailman tutkimista. Siellä tulee vastaan niin kulttuurillista, taloudellista kuin tieteellistäkin informaatiota ja muita mielenkiintoisia asioita joita tulkitsen visuaalisesti ja melko vapaasti intuition kuljettamana.

Tampereella 9. huhtikuuta 2010,
Jarmo Kallinen, kuvataiteilija

Siirry sivun alkuun