KRONOS - KAIROS
Espoon Kuvataiteilijat ry:n kesänäyttely
    20.6.2013 – 14.7.2013

Kysymys on ajasta. Näyttelyn nimi juohtuu kahdesta muinaiskreikkalaisesta ajan käsiteestä: kronos ja kairos. Kronos kuvaa ajan määrällistä, laskettavaa puolta - ajan juoksua. Mitattavaa aikaa, joka on kaikille yhteinen. Kairos puolestaan kuvaa ajan laadullista puolta. Kairos on subjektiiviseen kokemukseen perustuvaa aikaa - sitä miltä aika tuntuu. Kairos viittaa myös hyvään ajoitukseen, ratkaisevaan hetkeen, "oikea-aikaisuuteen" sekä muutoksen aikaan. Aikaan jolloin on mahdollista tarttua tilaisuuteen ja luoda jotain uutta. Kronoksen voi nähdä määreenä nykyhetkelle(ajalle), joka hahmottuu menneestä käsin ja Kairoksen nykyhetkelle(ajalle), joka määrittyy tulevaisuuden mahdollisuuksista käsin.

Ajallisia ja paikallisia teoksia on esillä 67 espoolaiselta kuvataiteilijalta laaja kattaus. Tänäkin vuonna valitaan yleisön Suosikkiteos 2013. Näyttely-yleisön on mahdollista äänestää suosikkiteostaan joko paikan päällä tai netissä. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 50€:n arvoinen lahjakortti Taidelainaamo LAINAan.

Näyttelyn taiteilijat:
Helmiriitta Honkanen / Iia Jännes / Taimi Lindström / Merja Puuperä / Marjaana Savander / Ahti Parviainen / Maija Ruoslahti / Mauri Keinänen / Anna-Maija Mattila-Selin / Marja Maljonen / Nina Sarkima / Eeva-Riitta Vilkuna / Helka Immonen / Jarmo Palola / Virpi Velin / Leevi Kivisaari / Varpu Jaskari / Mirja Mörsky-Andersson / Liisa Harkkomaa / Lotta Esko / Veronica Österman / Maria Matikka / Sinikka Hentinen / Marita Pelkonen / Marja-Leena Valkola / Annaliisa Troberg / Seija Rissanen / Päivi Eerikäinen / Heikki Pasanen / Saga Suonio / Marjatta Uusikylä / Julia Weckman / Merja Pöllänen / Hely Leipold / Tatu Vuorio / Gunilla Helve / Annukka Mikkola / Heikki Nieminen / Helmi Leppäkoski / Tiina Osara / Nadezda Blagoeva / Eija Pii / Maaria Märkälä / Sophie Schubakoff / Liisa Heikkilä / Maija Helin-Åvall / Kirsti Kärkkäinen / Anneli Hilli / Erkki Hienonen / Aarre Kärkkäinen / Tommi Matikka / Iiris Ruuth / Helena Tuura / Vesa Arjatsalo / Ahti Meier
Marja Peltonen / Ludmila Stieren / Irma Weckman / Arja Jääskeläinen / Leena Halonen / Noora Ylipieti / Bruno Maximus / Olavi Fellman / Sirkka Laakkonen / Ritva Immonen / Asko Niemelä-Koura / Tyko Elo

Linkki Suosikkiteos-äänestykseen aukeaa näyttelyn avauduttua tähän->

- - -

Espoon Kuvataiteilijat - Esbo Bildkonstnärer ry (Espoo Visual Artists) on perustettu vuonna 1969. Yhdistykseen kuuluu noin satakolmekymmentä ammattitaiteilijaa ja sen keskeisin tavoite on tukea ja edistää kuvataiteen ja -taiteilijoiden asemaa Espoosa.

Siirry sivun alkuun
 

ÄÄNESTÄ SUOSIKKITEOS 2013!

Kirjoita "viesti" -osioon taiteilijan ja teoksen nimi ja numero, sekä omat yhteystietosi kohtiin "nimi" ja "sähköpostiosoite" mikäli haluat osallistua lahjakortin arvontaan.

Yleisöäänestys on päättynyt.

- - -

Vuoden 2013 suosikkiteokseksi yleisöäänin valittiin Kirsti Kärkkäisen Hehkuva punainen.

katso SUOSIKKITEOS ->