MAALAUKSELLINEN PUUPIIRROS yhden laatan tekniikalla
Heli Kurunsaari

Heli Kurunsaari: Lääni 2011

Kurssilla työstetään puupiirros kerros kerrokselta. Hurmaavana lisänä tällä kurssilla on monotypiamainen kerrostyöskentely. 11.-12.2. ja 18.-19.2.2012

Tämä kurssi on T Ä Y N N Ä ! Jonopaikatkin jo täytetty.

Tämä yhdenlaatan eli häviävän laatan puupiirroskurssi on koettava elämys. Koivuvanerilaatalta vedostetaan värit kerros kerrokselta. Vedostuskertojen välissä laattaa kaiverretaan eteenpäin. Lopulta laatta on ohut ranka.
Kurssin teemana on väri ja kerroksellisuus. Tavoitteena on löytää puupiirroksen variaatioista itselleen sopiva ilmaisumuoto. Käsin vedostaminen mahdollistaa monotypiamaisen työskentelyn ja kokeilun.
Tämä kurssi soveltuu sekä syventäväksi jatkokurssiksi että ihan ensimmäiseksi kosketukseksi taidegrafiikkaan.

U U T T A: Kurssilla on mahdollisuus keskittyä myös monotypiamaiseen puupiirroksen tekemiseen. Tässä kerroksellisessa tekniikassa kaiverrus jää vähemmälle ja kuvaa rakennetaan pyyhkimällä. Monotypiatekniikka ei kuitenkaan sulje pois kaivertamista. Puupiirrosta pyyhkimällä (monotypiamaisesti) on kiinnostava tapa rakentaa kuva. Se sopii erityisesti maalareille sekä niille, joille kaivertaminen on liian raskasta esim. heikkojen käsien vuoksi. Työ rakentuu samalla tavalla kerros kerrokselta.

Henkilökohtaisessa ohjauksessa etsitään jokaiselle kurssilaiselle sopivaa tapaa tarttua tekniikkaan ja tekemiseen. Tämän takia kurssi sopii monen tasoiselle tekijälle. Taidemaalareille se on sopiva hyppy grafiikan maailmaan ja graafikoille hieno tilaisuus kokeilla maalauksellisempaa ilmaisua. Opetustyössä toimiva saa uusinta teknistä tietotaitoa.
Työskentelyä voi myöhemmin jatkaa omatoimisesti vaikkapa autotallissa, koska tekemiseen ei tarvita grafiikanprässiä tai muita erikoisvälineitä. Mukaan kurssille on hyvä ottaa luonnoksia, valokuvia yms. kuvamateriaalia työskentelyn innoittajaksi. Kurssin materiaalimaksu kattaa kaiken muun materialin paitsi koivuvanerit. Kukin kurssilainen lunastaa tarvitsemansa vanerilaatat pajalta kurssin aikana katteettomaan sisäänostohintaan.

  • Opettajana on taidegraafikko Heli Kurunsaari. Taitavan opettajan kurssit ovat olleet aina täysiä jonolistaa myöten.
  • Tutustu opettajaan: www.helikurunsaari.net
  • Kurssimaksu 130 euroa, materiaalimaksu 30 euroa, yhteensä 160 euroa
  • kaksi viikonloppua 11.-12.2. ja 18.-19.2.2012, päivittäin klo 10-16.30
  • 32 oppituntia
  • Ryhmäkoko 10


Ilmoittautumiset sekä lisätietoja:
seela.petra@espoonkuvataiteilijat.fi
tai puhelimitse ma ja ti kello 8- 16,
gsm 050 322 88 55 Seela Petra

Sitovat ilmoittautumiset sähköpostitse. Kurssit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kurssivaraukset on tehtävä sähköpostilla yhteystietoineen.
H U O M ! Peruutukset viimeistään 14 vrk ennen kurssin alkua. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin laskutamme kurssin koko hinnan. Sairaustapauksissa on lähetettävä lääkärin tai terveydenhoitajan todistus.
Kurssin järjestäjä peruuttaa kurssin mikäli opiskelijoita ei ole riittävästi, peruutus 7 vrk ennen kurssin alkua. Tällaisessa tilanteessa koko kurssimaksu palautetaan osallistujalle. Samoin koko kurssimaksu palautetaan mikäli kurssi peruutetaan esim. opettajan äkillisen sairastumisen vuoksi.

Siirry sivun alkuun
 
 
 
Kirjaudu sisään