Top

Siirretty maaliskuulle 2021: Siiri Pohjolainen

3.3.2021 - 28.3.2021

Teos:Bad Hair Day, paikkasidonnainen ihmisveistos tekstiilillä, 2020

Bad Hair Day

Näyttely kertoo huonosta mielialasta. Välillä on murheellinen aika ja se pysähtyy. Melankolia on surua ilman kohdetta, se on murheellisuuden onnea. Joskus melankoliaa haluaa vaalia. Silloin on päästävä joutilaisuuden tilaan. Ihminen saattaa tuntea itsensä pieneksi, voimattomaksi ja surkeaksi. Apeus, kaipuu ja surumielisyys.

Näyttelyssä nähdään Musta aurinko (Black Sun) -teos. Se on kunnianosoitus Julia Kristevan ja Juice Leskisen Mustalle auringolle. Se on melankolian symboli. Muita paikkasidonnaisia tekstiiliteoksia ja veistoksia on Sunset, Bad Hair Day ja Tunnel. Lisäksi esillä on I Saved the Best Part for You pigmenttitulostesarja.

Bio 
Siiri Pohjolainen (s.1979) Lahdessa asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut vuonna 2004 Vapaasta Taidekoulusta taidemaalariksi ja vuonna 2017 Kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian Taideyliopistosta. Pohjolainen on osallistunut useisiin näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Yksityisnäyttelyitä esimerkiksi Taidemuseo Aboa Vetus & Ars Novassa, Galleria Titanikissa ja Galleria Huudossa. Yhteis- ja ryhmänäyttelyitä esimerkiksi HAM kulmassa, Galleria Oksasenkatu 11:ssa ja Hintercontissa Hampurissa. Hänen teoksiaan on yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa esimerkiksi Koneen säätiö ja Suomen Valtio.

Taiteilija työskentelee intohimoisesti tekstiiliveistosten ja paikkasidonnaisen esitystavan parissa. Teemat ovat romanttisia, poeettisia ja humoristisia. Symboliikka ja vinksahtaneet metaforat ovat lähellä Siiri Pohjolaisen sydäntä.

Lisätietoja:  https://youtu.be/X4Woe7NzF34

www.siiripohjolainen.com
CV