
Nature′s Worth
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin tiistaina 6. elokuuta klo 17–19.
Pohdin maalauksissani sitä miten tavallinen, kotoperäinen luonto rikastuttaa elämäämme. Omasta näkökulmastani usein huomiotta jäävä lähiluonto on erityinen asia, ja sillä on ainutlaatuinen itseisarvo ilmastokriisin ja nykyisen biodiversiteetin heikkenemisen aikakaudella.
Teosteni alkujuuret ovat kotini läheisessä metsässä Turussa, jota käytän ateljeenani sään salliessa. Kun en voi työskennellä ulkona tuon kasveja studiolleni. Työskentely ulkona puiden keskellä paikoissa on immersiivistä ja se muokkaa työskentelyprosessiani ja vesivärien käyttöä, mukaan lukien kasvien käyttämisen painotyössä.
Uudessa ′The Language of Lichen′ -sarjassani ammennan inspiraatiota myös taustatutkimuksista, joita teen teoksiani varten. Jäkälän herkkyys ihmisen aiheuttamalle saastumiselle on johtanut siihen, että sen avulla mitataan ilmastonmuutoksen kehitystä. Jäkälien sietokyky saatiin todistettua, kun niitä kiinnitettiin kansainvälisen avaruusaseman ulkopuolelle, jossa ne selviytyivät äärimmäisissä olosuhteissa ja tyhjiössä ja jatkoivat yhä fotosynteesiään palattuaan maahan. Tämä kiehtova jäkälien taustatarina on minulle inspiraation lähde ja esimerkkinä siitä, miten tärkeää on arvostaa evoluution ihmeellisyyttä ja ympärillämme olevaa jokapäiväistä luontoa.
Synnyin ja kasvoin Pohjois-Yorkshiressa, Englannissa ja siellä ihastuin vesiväreillä maalaamiseen ulkoilmassa. Yliopiston kuvataiteen- ja luonnontieteenlaitoksilla viettämäni aika on epäilemättä vaikuttanut siihen, että olen kehittänyt maalaustekniikan, jossa yhdistän huolellisesti havainnoidut yksityiskohdat luonnossa olemisen immersiiviseen kokemukseen. Muutettuani Turkuun kahdeksan vuotta sitten olen työskennellyt yhdellä metsäalueella, kartoittaen sen muutoksia ja samankaltaisuutta läpi vuodenaikojen.
Teos: Caroline Ward-Raatikainen, The Language of Lichen III, 2024, vesiväri paperille, 42 x 59 cm. Kuvaaja: Samu Raatikainen.