
Viisi Huonetta
Koronaviruksen leviämisen estämiseksi näyttely jouduttiin sulkemaan kesken näyttelyajan, jo 17.3.2020.
Viisi huonetta -näyttely – viisi kollegaa ja viisi erilaista tyyliä, Länsiväylä-lehdessä.
Me, näyttelyn taiteilijat työskentelemme Arabian taidegraafikoiden työhuoneella, joka perustettiin 22 vuotta sitten. Yhteisessä tilassa on jokaisella oma ateljee ja oma taiteellinen identiteetti. Työyhteisössä teokset valmistuvat rinnakkain. Näyttely esittelee meidät yhdessä ja erikseen.
”Luovuus kukkii kaaoksessa.”
”Tietokirjoja, muotilehtiä, puistojen historiikkeja, tatuointikatalogeja, Suosikki-lehtiä, eläinkuvastoja, filmitähtiä. Ja prässi.”
”Työhuoneeni on pieni ja täynnä keskeneräisyyttä. Kun astun sinne, tulen avaraan tilaan, jossa vallitsee vapaus.”
”My own private Idaho.”
”Huoneeni nurkassa on vierekkäin vihreä ikoni ja pieni Buddha-patsas. Sytytän tulen kynttilään, kaadan vettä messinkikuppiin ja aloitan työt. Hämeentieltä kuuluu skootterin ääni.”
Juha Holopainen

Olen tehnyt carborundum-grafiikkaa siitä lähtien kun valmistuin Lahden Taideinstituutista 1995. Minua viehättää sen maalauksellinen, hieman krouvi painojälki. Näenkin itseni enemmän maalarina kuin perinteisenä graafikkona. Kuvieni keskiössä on usein ihminen heijastamassa taustalla tapahtuvia asioita, kuten esim. ilmastonmuutosta Tornado- ja Storm-töissä. Pyrin elämään hetkessä, päivä kerrallaan sillä olen joutunut miettimään elämän rajallisuutta monien menetysten kautta. Kuuttakymppiä lähestyessäni hiekka elämän tiimalasissa tuntuu valuvan kiihtyvällä vauhdilla. Luullakseni tämä suhtautuminen näkyy töissäni, kuten toivottavasti toisaalta myös intohimoinen ja eroottinen asenne elämään. Työhuonettani silmäillessäni en voi olla ajattelematta, että luovuuteni kukoistaa kaaoksessa.
CV
https://juhaholopainen.wordpress.com/
Teija Immonen

Olen opiskellut Imatran kuvataidekoulussa ja valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 1991. Kuva-aiheeni liikkuvat laajalla kentällä. Ideat haen omasta elämästäni ja kiinnostuksen kohteista. Oma kokemus peilautuu yleismaailmalliseen kollektiiviseen muistiin. Lähihistoria ja eri aikakausien ilmiöt, jotka vaikuttavat ihmisten elämään, mielipiteisiin ja ulkoiseen habitukseen ovat osa isompaa yhteiskunnallista liikehdintää, jota ei välttämättä tule omassa hetkessä eläessään miettineeksi. Muoti-ilmiöt, liikunta, luonto ja median nostamat aiheet ajassa ovat monesti pohjana teoksissani. Pohjavireenä ovat ihmisen syvät pohdinnat elämästä ja olemassaolon tarkoituksesta.
CV
www.teijaimmonen.fi
Vappu Johansson

Olen opiskellut vuosina 1980-82 Vapaassa Taidekoulussa ja Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolta vuonna 1990. Työskentelen nopeasti ja kiihkeästi, metalligrafiikan materiaalin vastus ja työprosessin jakautuminen vaiheisiin pitää eri tahoille suuntautuvan energiani keskittyneenä. Minulla on tekeillä useita teoskokonaisuuksia, jotka koostuvat monista osista. Koska työhuoneella on monta rinnakkaista kokonaisuutta eri vaiheissa, voin edetä impulsiivisesti ja tehdä aina sitä mikä tuntuu parhaalta. Olen innoittunut kaikesta uudesta tiedosta ja tavoittelen sitä mitä emme vieläkään tiedä: elollisuuden mystistä alkuhetkeä ja tietoisuuden olemusta.
CV
www.vappujohansson.net
Taina Kokkonen

Olen valmistunut taidegraafikoksi Kankaanpään taidekoulun grafiikan linjalta 1983 ja filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta 1992. Kokoan puupiirrospalasia kollaaseiksi, jolloin lopputulos on aina yllättävä ja ennalta arvaamaton.
CV
www.tainakokkonen.net
Metta Savolainen

Olen opiskellut Kuvataideakatemiassa vuosina 1990–1997 aluksi maalaustaiteen laitoksella ja viimeiset kaksi vuotta taidegrafiikan laitoksella. Opettajinani olivat Leena Luostarinen ja Inari Krohn. Työskentelen edelleen kahden eri materiaalin kanssa, veden ja kuparin: maalaan akvarelleja sekä teen metalligrafiikkaa. Näillä tekniikoilla on toisistaan poikkeavat rytmit ja teoksen valmistumisen reitit. Materiaalien ja tekniikoiden erilaisuudet tasapainottavat minua ja laajentavat kuvieni teemoja
Olen viime vuosina maalannut akvarelleja, joiden sisällöt ovat pohjautuneet fysiikan ja matematiikan maailmaan – maalannut symbolistisia muotokuvia hiukkasfysiikan standardimallin mukaisista hiukkasista sekä abstrakteja akvarelleja antiikin ajan geometrisistä pohdinnoista, ympyrän neliöimisestä.
Maalaaminen on hiljaisuudessa olemista.
CV