Top

Merja Simberg

28.10.2020 - 22.11.2020

Näyttely avautuu keskiviikkona 28.10.

Teoskuva: Merja Simberg, Tyttö joka toivoo parempaa maailmaa, 110×90 cm, muste ja akryyli levylle, 2019

Stargazer

Maalaan värikylläisiä abstrakteja maalauksia. Ilmaisen tunnetta ja käsittelen taiteessani inhimillisyyttä ja siihen liittyviä pohdintojani. Kiehtovinta maalaamisessa on hetken tuoreus; jatkuva uusien asioiden ja oppimisen edessä oleminen. Näyttelyni kertoo hetken ainutlaatuisuudesta.

Teokseni ovat syntyneet vastareaktiona vallitsevaan maailmantilanteeseen. Ne ovat saaneet alkunsa ilosta, onnellisuudesta ja kiitollisuudesta arkipäivän asioista. Tuuli ja meri -minulle rakkaat elementit ovat niissä vahvasti mukana.

Näyttelyssäni haaveillaan, tuijotetaan tähtiin, liikutaan merellä ja tuulessa ja nautitaan lämpimästä jäätelökesästä.


Merja Simberg valmistui Vapaasta Taidekoulusta v. 2010, jonka jälkeen hän on pitänyt lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä koti- ja ulkomailla. Simberg asuu ja työskentelee Helsingissä ja Hangossa. Vuonna 2019 Simbergillä oli yksityisnäyttelyt Helsingin Taiteilijaseuran ylläpitämässä HAA-galleriassa, Galleria Gumbostrand Konst & Formissa sekä Lahden Taiteilijaseuran Galleria Uusi Kipinässä. Tänä ja viime vuonna hänen teoksiaan on ulkomailla ollut edustettuna Galleria Rossocinabrossa Roomassa ja Shanghaissa.

Merja Simberg on Helsingin Taiteilijaseuran, Taidemaalariliiton, Circle Foundation For The Arts  ja Contemporary Art Curator Magazinen jäsen.

Merja Simberg, ansioluettelo.

Merja Simberg, Levoton taiteilija, 130×110 cm, muste ja akryyli kankaalle, 2020
Merja Simberg, Empatia, 90×90 cm, muste ja akryyli levylle, 2020