Top

Nina Sarkima

4.9.2019 - 28.9.2019

Elämä on kaunein satu (H.C. Andersen)
Tervetuloa avajaisiin tiistaina 3.9. klo 17-19.

Näyttelyssä esillä olevat maalaukset ovat syntyneet intensiivisessä prosessissa kuluneen kesän aikana.

Viimeisiä maalauksia työstäessäni mieleen nousi alkuperäinen H.C Andersenin satu Pienestä Merenneidosta ja tämä antakoon lyyrisen avaimen maalausteni sisältöihin. Tästä myös näyttelyn nimi.

Maalausprosessini etenee teoksen ehdoilla, oikein sijoittunut maalitahra tai muu työstämisestä aiheutunut jälki toimii impulssina johon mieli tarttuu ja ryhtyy hahmottamaan kuvaa. Maalaus rakentuu lisäämällä ja poistamalla kunnes olennainen tulee esiin. Maalatessani tutkin sisäisen maailmani lisäksi valon vaihtelun vaikutusta tilallisuuden luomiseen, työstän esiin sävyjen herkkiä kontrasteja.

Valmistuneena ajattelen teokseni pintoina, joihin projisoituu mielen kollaaseina koettu elämä, tämä hetki  ja tulevaisuuden toivo. Haluan jättää teokseni luonnosmaisiksi, näin säilyy keveys ja avoin tila myös katsojan kokemuksille ja henkilökohtaiselle näkemiselle.

Bio

Nina Sarkima (s.1965) on Espoossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija.

Sarkima on opiskellut Taidekoulu Maassa vuosina 2001 – 2005 sekä täydentänyt opintojaan suorittamalla kuvataiteilijan AMK -tutkinnon Tampereen ammattikorkeakoulussa 2011. Opinnoissaan hän on erikoistunut media- ja yhteisötaiteisiin, maalaus on kuitenkin hänelle läheisin ilmaisumuoto, joka on kulkenut vahvasti mukana läpi uran.

Kuvataiteellisen työskentelyn rinnalla hän on toiminut digitaalisen taiteen opettajana Espoon kuvataidekoulussa vuodesta 2010 alkaen ja kuva-/mediataiteen opettajana Kauniaisten kuvataidekoulussa vuodesta 2012 alkaen.

Nina Sarkima on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin ja tehnyt omia yhteisöllisiä mediataidetaideprojekteja vuodesta 2003 alkaen. Viimeisin yksityisnäyttely oli 2018 Galleria Lapinlahdessa.

Nina Sarkiman teoksia on useissa yksityiskokoelmissa

Ansioluettelo
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/nina-sarkim

Teoskuva: Nina Sarkima, Aurinko sisälläni, 113x116cm, tempera kankaalle, 2019

Nina Sarkima jättää katsojille tilaa tulkinnoille, Länsiväylä-lehti haastattelee.