Top

Koulutuslupaukset

30.6.2021 - 28.7.2021

Hei me olemme Koulutuslupaukset! Olemme 15 kuvataiteen alalle korkeakouluttautunutta taiteilijaa koulutustamme vastaavassa työssä! Näyttelyymme otimme minkinkarvaisen avoauton ja kaahasimme Galleria Aarniin juhliaksemme kristallikruunujen katveessa ja Mirabilis-ihmekukkien puutarhassa. Avajaisissa painamme päähämme laakeriseppeleet ja juhlimme asiantuntijoina taidetta sen monissa muodoissaan.

Näyttelymme Galleria Aarnissa painottuu maalaus- ja kuvanveistotaiteeseen. Taiteilijamme tulevat ympäri Suomen, joskin suurin osa meistä asuu Helsingissä tai Tampereella. Tässä näyttelyssä on taidetta jo useaan museonäyttelyyn osallistuneita konkareita ja muilta esim. taiteen kentälle comebackin tekeviltä ja melko tuoreilta tapauksilta. Uutuutena mukana on nyt myös onnellisia apurahoitettuja taiteilijoita! Projektin managerina toimii kulttuurituottaja/kuvataiteilija Helena Roininen.

Koulutuslupaukset-projektin idea on tuoda yhteen suomalaisia kuvataiteilijoita, jotka ovat huolissaan uransa toteutumisesta kuvataiteilijana. Koulutuslupaukset-näyttelyyn Galleria Aarnissa osallistuu viisitoista alalleen korkeakoulutettua kuvataiteilijaa, jotka ovat ottaneet osaa Koulutuslupaukset – kolmen yhteisnäyttelyn projektiin. Edellytyksenä Koulutuslupauksista osallistumiseen oli se, että taiteilija on kokenut taiteensa esillepanon haastavaksi ja ettei taitelijalla ole ollut näyttelytoimintaa tai mielestään merkittäviä näyttelyitä eikä apurahoja vähintään kahteen vuoteen.

Olemme pitäneet aikaisemmat näyttelymme 2020 Seinäjoen Galleria Varikossa ja Vaasan taiteilijaseuran Galleria Black Wallissa 29.1-21.2.2021.

Näyttelyn taiteilijat ovat

 Loes van Dorp, https://loesvandorp.com/

Eveliina Hardi, http://www.eveliinahardi.com/

Matti Reivi, veistokset, Pieksämäki https://www.saatchiart.com/account/artworks/72529

Maija Kimanen, maalaukset, Helsinki http://www.maijapilvikki.fi

Noora Ojala, veistos/installaatio, Helsinki https://nooraojala.wixsite.com/noora/

Toni-Petri Ruotsalainen maalaukset, Tampere https://www.toniruotsalainen.fi

Merja Nykänen, veistokset, Vaajakoski http://www.merjanykanen.fi

Lena Kuivisto, veistokset ja maalaukset, Turku https://www.lenakuivisto.com/

Sini Kallio, maalaus, Tampere http://www.sinikallioart.com

Niina Kestilä, veistokset, Pyhäntä https://www.taiko.art/niinakestila https://www.instagram.com/niinakestila/

Pirita Oikarinen, maalaus, Lahti https://piritaoikarinen.wixsite.com/artist

Mikko Honkanen, maalaus, Tampere http://mikkohonkanen.portfoliobox.io http://www.instagram.com/straightfromthetube

Helena R. maalaus, Helsinki https://helenarkuvataiteilija.wordpress.com/

Sirpa Hannele Heinonen,(syksyn 2020-kevään 2021 näyttelyt), Kouvola https://sirpahanneleheinonen.com/

Alex Keyriläinen,(syksyn 2020-kevään 2021 näyttelyt), Lappeenranta https://www.instagram.com/artkeyrilainen/


Ohjelmaa näyttelyssä:
Luova ilmastonmuutostyöpaja
Espoo 2121?

Työpajat viikonloppuisin
la 3.7. klo 13-15, su 4.7. klo 13-15, la 10.7. klo 13-15, su 11.7. klo 13-15
Vapaa pääsy! Työpaja sopii kaikenikäisille ja perheille.


Jos haluat tiedustella lisää näyttelystä tai sen taiteilijoista voit olla yhteydessä osoitteeseen  koulutuslupaukset20@gmail.com

Näyttelyämme ovat tukeneet Taike ja Keski-Suomen Kulttuurirahasto sekä Espoon kaupunki.

Kiitos tuesta Espoon kaupunki / KulttuuriEspoo



Sini Kallion Blue Chandelier, 104 x 120cm 2021
Alex Keyriläinen, Toinen Miska, öljy kankaalle, 45x35cm, 2020
Merja Nykänen, tulitikkutytöt, installaatio.